Hakuohjeet Tulosta

Ohjeisiin voi tulla muutoksia ja niitä päivitetään.

 

Hakuaika ja apurahapäätökset

Myrsky-hankkeen hakuaika alkoi 28.2.2008. Suomen Kulttuurirahasto on sitoutunut Myrsky-hankkeeseen kolmeksi vuodeksi (2008–2011). Kulttuurirahasto tukee aktiivisesti pysyvien paikallisten toimintamallien luomista sekä pitää yllä hankkeiden korkeaa tasoa ja eettisyyttä. Myrskyn rahoituskehys kolmeksi vuodeksi oli 3 miljoonaa euroa, kunnes Kulttuurirahaston hallitus myönsi hankkeiden toteuttamiseen miljoona euroa lisää elokuussa 2009. Myrskyn ensimmäinen ulkopuolinen rahoittaja on Huhtamäki Oyj, joka maaliskuussa 2010 lahjoitti hankkeen toimintaan 700 000 euroa.

Tukipäätökset tehdään 1-2 kuukauden sisällä hakemuksen jättämisestä. Kaikille hakijoille ilmoitetaan päätöksestä sähköpostitse, kirjeitse tai puhelimitse. Myönnettyjen hankkeiden tiedot julkaistaan tällä sivustolla ja ne annetaan myös tutkimus-, mainos- ja viestintäyhteistyökumppaneille (Nuorisotutkimusseura ry, Mainostoimisto Aava & Bang Oy ja Viestintä Oy Drum).

Hakemuslomakkeen löydät tästä.

Seuraava tukipäätöskokous pidetään kesäloma-ajan jälkeen elokuussa 2010. Hakemuksia otetaan vastaan koko ajan.

 

Minkälainen on hyvä hakemus ja hankeidea?

Hanketta kuvaavasta toimintasuunnitelmasta tulee käydä ilmi Myrsky-hankkeen luonne. Rahoituksella tuetaan nuorten yhdessä ammattitaiteilijoiden kanssa toteuttamia taiteellisia ja poikkitaiteellisia yhteistyöhankkeita. Hankkeen kaikkiin vaiheisiin tulee sisältyä nuorten oma näkökulma. Hankkeiden tavoitteena on nuorten arvojen ja valintojen kehittymisen sekä sosiaalisen ja henkisen pääoman kasvun mahdollistaminen taiteen keinoin. Suunnitelman sisältö tuo ilmi myös keinot, joilla hanke auttaa juurruttamaan paikallisen toimintatavan, joka edistää nuorten etua myös tulevaisuudessa. Rahoituksella ei tueta harrastetoimintaa eikä erittäin lyhytkestoisia tai rahamääräisesti hyvin pieniä hankkeita. Hakemuksen budjetissa hallintokulut eivät saa nouse korkeiksi suhteessa kuluihin, jotka käytetään varsinaiseen toimintaan. Kunkin toimijan tuntipalkka ja palkanmaksuajan pituus on eriteltävä selkeästi.

 

Hakija

Apurahoja myönnetään taiteen ja kulttuurin eri aloilla toimiville henkilöille ja yhteisöille. Mukana olevalta taiteilijalta edellytetään sitoutumista ja kykyä luoda yhdessä nuorten kanssa taidetta nuorten näkökulmasta taiteilijan edustamalta alalta leikkien, joustavasti soveltaen ja osallistamalla. Taiteilijalta edellytetään myös kykyä osoittaa prosessin vaiheet muiden sovellettavaksi hankkeen loputtua. Apurahansaajien sosiaaliturvaa koskeva lainsäädäntö astui voimaan 1.1.2009. Jos hakija hakee henkilökohtaista apurahaa, hän on oikeutettu sosiaaliturvaan. Tällöin hänen tulee sisällyttää vakuutusmaksut (n. 14 % työskentelyapurahan määrästä) hakemuksensa kustannusarvioon.

Maatalousyrittäjien eläkelaitos (Mela) hoitaa apurahansaajien sosiaaliturvaa eläke-, tapaturma- ja ryhmähenkivakuutusturvan osalta. Apurahansaaja on velvollinen ottamaan vakuutukset ja suorittamaan maksut Melan ohjeistuksen mukaisesti. Lisätietoa apurahansaajan sosiaaliturvasta saa Melan asiakaspalvelusta, puh. 020 630 0650, vakuutus(at)mela.fi sekä kotisivuilta www.mela.fi

 

Hakijoissa arvostetaan seuraavia asioita

- Kokemusta lasten ja nuorten kanssa toimimisesta.
- Kykyä innostaa ja tukea nuoren kasvua kohti aikuisuutta.
- Ammattitaitoa ja karismaa viedä hanketta eteenpäin, samalla antaen nuoren olla pääosan esittäjä.
- Valmiutta seurata, dokumentoida ja raportoida hankkeen edistymistä.
- Halua tehdä yhteistyötä ja verkostoitua saman alueen toimijoiden kanssa.
- Pitkäjänteistä sitoutumista hankkeeseen vuosiksi eteenpäin.

 

Hakemuksen osat

1) Hakulomake huolellisesti täytettynä
2) Toimintasuunnitelma, josta ilmenee hankkeen luonne, hakijan ominaisuudet ja verkostoitumistavat, joilla hanke tultaisiin juurruttamaan pysyväksi
3) Selkeästi eritelty budjetti
4) Rahoitussuunnitelma, jossa on huomioitu lisä- tai jatkorahoitus
5) Ansioluettelo tai curriculum vitae kaikilta hankkeeseen osallistuvilta taiteilijoilta ja ohjaajilta
6) Yhteisöiltä viimeinen hyväksytty tilinpäätös ja yhteisön rekisteriote Patentti- ja rekisterihallituksesta

 

Hakijan muistilista

- Hakemukseni on tiivis ja perusteltu.
- Olen ollut yhteydessä muihin hankevetäjiin ja sisäistänyt hankeideassani Myrskyn luonteen.
- Olen hankkinut paikallisia yhteistyökumppaneita toiminnan jatkuvuuden turvaamiseksi.
- Hankeideani perustuu nuorten tavoittamiseen taiteen keinoin, ei tarpeeseen rahoittaa yhteisön perustoimintaa, kerho- tai harrastetoimintaa tai omaa taiteellista työtä.
- Hakemuksessani on mukana tarvittavat osat liitteineen.


Hakemusten postitusosoite
Suomen Kulttuurirahasto
PL 203
00121 HELSINKI

Hakemuksen voi myös toimittaa Kulttuurirahaston toimistoon, Bulevardi 5 A, Helsinki.

Toimisto on avoinna klo 8.30 - 15.30, kesäaikana 8.30 - 15.00.

Lisätietoja hakemuksen tekovaiheessa kannattaa kysyä hankevetäjiltä tai hankkeen johtajalta Raisa Kiesiltä, puh. 050 569 9332.