|
Kulttuuri nuorten hyvinvoinnin tukena -tutkimus 2008-2011
Suomen kulttuurirahaston Myrsky-hankkeeseen liittyvän tutkimuksen tavoitteina on ymmärtää nuorten hyvinvoinnin rakentumista ja arvioida Myrsky-hankkeen vaikuttavuutta nuorten elämässä. Tutkimuksessa kehitetään ideoita erityisesti nuorisopoliittisen suunnittelun tueksi.
Keskeinen kysymys on, miten taide- ja kulttuuritoiminta voi edistää nuorten hyvinvoinnin resursseja aikuistumisen kynnyksellä, joka on todettu lukuisissa tutkimuksissa keskeiseksi nivelkohdaksi.
Pääkohderyhmänä ovat 13–17-vuotiaat, Myrskyn osahankkeisiin osallistuvat nuoret eri puolilla maata. Nuoria ja heitä ohjaavia taiteilijoita lähestytään tilastollisin kyselyin sekä useilla laadullisilla metodeilla.
Tutkimusta koordinoi Nuorisotutkimusverkosto. Lisätietoja Nuorisotutkimusverkoston sivuilta ja osoitteesta
Sähköpostiosoite on suojattu roskapostiohjelmia vastaan, Javascript-tuen tulee olla päällä nähdäksesi osoitteen
. Poikien Puhelin
Pojille ja nuorille miehille suunnattu, maksuton puhelinpalvelu tukee kasvua aikuiseksi sekä pyrkii tavoittamaan etenkin syrjäytymisriskissä olevat nuoret miehet nopeasti, herkästi ja ajoissa. Poikien puhelin on yksi Myrsky-hankkeen yhteistyökumppaneista tarjoten hankkeissa mukana oleville nuorille mahdollisuuden kysyä asioista, joista muualta ei uskalla kysyä tai joihin muualta ei saa vastausta. Väestöliiton valtakunnallinen puhelinpalvelu on tarkoitettu lähinnä alle 20-vuotiaille pojille. Se päivystää numerossa 0800-94884 maanantaista perjantaihin kl 13-18. Puhelimessa ammattilainen pyrkii auttamaan kaikissa poikien ja nuorten miesten arjen pulmissa oli kyseessä sitten seksuaalisuus, aggression hallinta, yksinäisyys tai mikä tahansa arjen asia. Lisätietoja osoitteesta www.poikienpuhelin.fi tai projektikoordinaattori Samuli Koiso-Kanttilalta (09 2280 5262 tai 050 534 1391). Huhtamäki Oyj Huhtamäki Oyj, johtava kuluttajapakkausten valmistaja, täyttää 90 vuotta vuonna 2010. Juhlavuotensa kunniaksi yhtiö on lahjoittanut Myrskylle 700 000 euroa. Huhtamäki Oyj on hankkeen ensimmäinen ulkopuolinen rahoittaja. Lahjoitetut varat menevät suoraan ja lyhentämättöminä Myrskyn toimintaan. Rahasummalla järjestään taidehankkeita useille tuhansille nuorille. Lisätietoja: Minna Kylänpää, Head of Group Communications, Huhtamäki Oyj, p. 010 686 7863,
Sähköpostiosoite on suojattu roskapostiohjelmia vastaan, Javascript-tuen tulee olla päällä nähdäksesi osoitteen
|